Kisapujottelu

 Esteen runko on 8*50 mm JOUSITERÄSTÄ, jonka ansiosta se säilyy suorana vuodesta toiseen. Tämän ansiosta kisapujottelua voi liikutella varsin huolettomasti sillä normaalisti kannettaessa / kuljetettaessa ei aikaan saada niin terävää taitosta, etteikö este palautuisi suoraksi. Runko on kaksiosainen, jonka ansiosta se on myös pitkittäislinjaukseltaan helppo asettaa suoraan linjaan. Runkonsa jämäkkyyden ansiosta kisapujottelu pysyy paikoillaan myös vauhdikkaampienkin koirien "käsittelyssä."

 Liitoskappale on muotoiltu siten ettei siinä ole teräviä kulmia tai rakoja, joihin koira voisi loukata itseänsä. Samalla muotoilu auttaa esteen suoran linjauksen löytymisessä asennuksen aikana. Liitoksen lukitteena käytetään siihen tarkoitettua kepin pidikeholkkia.

 Kisapujottelua toimitetaan kahtena eri versiona. Molemmissa versioissa on keppeinä halkaisijaltaan 32mm vahvuiset puukepit. Pro-mallissa keppien alapäihin on asetettu kuvan mukaiset alumiiniholkit estämään puun turpoamista ja näin ollen kepin jumittumista esteeseen. Perusmalli on muilta osin sama, mutta nuo holkit keppien alapäistä puuttuvat.

 Esteen kokonaispaino niin normaalina kuin pro-versiona on n. 40 kg. Molemmat versiot toimitetaan varustettuna yhdellä varalukitusholkilla ja -kepillä.